perjantai 16. maaliskuuta 2012

Arvoitus on ratkennut!





Illalla syntyi Kertun ja Remyn pennut, 2 poikaa ja 3 tyttöä. Kaikki ovat mustavalkoisia. Paitsi yksi näyttää jossain valossa Sellaiselta Kertun väriseltä. Puukkohippasille tällä kertaa jouduttiin. Aamu klo 9.00 kieppeillä Kertun lämpö oli laskenut sinne 37 asteen hujakoille mutta sepäs ei sitten lähtenytkään nousemaan ylös eikä polttoja alkanut kuulumaan. Kävin ensin tässä lähilääkärillä mutta jouduin sitten hieman myöhemmin lähtemään vielä Herttaan. Siellä Kertusta otettiin röntgenkuva ja siitä kävi ilmi, että eka ulos pyrkivä pentu on siellä selällään. No koska kohdunsuu oli auennut, emme jääneet ihmettelemään vaan päätettiin tehdä sektio. Pentuja oli alunperin 6 mutta yksi pieni tyttö jouduttiin lopettamaan heti kitalakihalkion vuoksi.

Kunhan päivä tästä valkenee ja molemmat hieman saadaan levätyksi, laitan muutaman kuvan tänne. Hyvin tasaisen näköinen porukka on koossa ja tosi samannäköiset. Lukumääräkin on minun olosuhteisiin juuri sopiva:-)
Varsinainen pentublogi aukee ehkä ensi ti ta ke kun webmasteri ehtii sen tekemään. Sinne laitetaan myös ensimmäiset yksittäiskuvat pennuista!

6 kommenttia:

Sabina kirjoitti...

Onnea pennuista! Harmi ettei kaikki mennyt niin hyvin kuin Kertun kanssa viimeksi, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. :)
Kertulle rapsutuksia. <3

Sanna Hyytiäinen kirjoitti...

Paljon onnea pennuista!

Koskaan ei voi terveestä pentueesta ja hyvinvoivasta mammasta onnitella liikaa!!! :)

Lasketaan päiviä, kun pääsee pikkuisia katsomaan!

Henna R kirjoitti...

Paljon onnea penneleistä:)

Piia kirjoitti...

Onneksi on kokenut kasvattaja ja hyvät lekurit! Rapsutuksia mammakoiralle.

Aino S. kirjoitti...

Onnea onnea! :) komea on katras :)

Henna R kirjoitti...

Niitä kuvia kiitos:)